Susanna Ylinen, Vuoden keskisuomalainen 2025, oli tänään haastateltavana jossain radio-ohjelmassa. Hän kertoili erikoisista liikuntasaavutuksistaan ja sanoi usein miettineensä, ”onko tässä mitään järkeä”.
Jos harrastus vie ihmisen ulos, pois sohvalta lojumasta, pois telkkarin ääreltä, jos ihminen nauttii tekemästään, pääsee tuntemaan itsensä ylittämisen riemua ja irrottautuu arjesta edes hetkeksi, siinä on järkeä.
Jos emme olisi reilut kymmenen vuotta sitten ruvenneet kätköilemään, minun koipeni olisivat varmasti kohtalaisen kelvottomassa kunnossa. Matkan varrella on tullut rymyttyä mitä kummallisimmissa paikoissa ja useamman kerran tuo sama lause ”ei tässä ole kyllä mitään järkeä” on suusta livahtanut. Ja samalla voittajafiilis on usein piristänyt mieltä, kun on jonkun vastaan hangoitelleen kätkön saa selätettyä. Niin tänäänkin. Kerrankos sitä vartin verran tähän vuodenaikaan kahlailee joessa kävelysauvojen ja lopulta myös ämpärin kanssa. Normaalia, järkevää.
Päivän päätteeksi lähdimme tutkimaan jo nelisen vuotta sitten ”varaamaamme” kätköpaikkaa. Kiviä, kallioita, sammaleita, koloja ja keloja. Hikeä pukkasi, reittiä piti miettiä. Uskaltaako tuosta, pitäisikö valita turvallisempi suunta? Hallittu alasmeno säästää pelastuslaitoksen hankalalta evakuointitehtävältä. Ja niinhän sinne pöpelikköön jäi kätköpurkki. Ehkäpä joku sen jo huomenna löytää.
Tänään on hyvä mieli!
